Ja taas on vierähtäny aikaa viime kirjotuksesta. Oon ollu kiireinen. Reilu viikko tässä meni gardenissa istuessa ja viiniä juodessa. Elämä on ollu vähän ku frendeissä. Yläkerran asunnon pojat ja tyttö ja mää ja tytöt alhaalta ollaan istuttu illat gardenissa ja muutenki hengailtu yhessä. Grillattu, käyty rannalla ja millon mitäki. Hauskaa on ollu. Mun piti muuttaa jo pari päivää sitten, mut mun vuokranantaja soitti, et voinko asua viä pari päivää ja näyttää asuntoa mahollisille uusille asukkaille. En pannu vastaan, pari iltaa lisää täällä. No tänään ny sit muutan lopulta. Tuntuu aika haikeelta, likat lähtee adelaideen, jesse muuttaa pois tosta yläkerrasta ja mää lähen. Jää vaan simon ja mirian. Heitettiin läppää, et vaik mää en täällä enää asukaan, nii aion hengailla gardenissa anyway. Goon-tyynyn kanssa makaan tyytyväisenä sohvalla ku simon lähtee töihin. Suprise! Sovittiin jo, et heti ku tuun sydneystä, nii mennää night markettiin. Ettei ihan vieraannuta. Tänään mennään viä mun kimpassa mun uuteen kämppään kokkaamaan. Mutta aika mitä tässä asuin oli kyllä sellanen ajanjakso ettei varmasti hetkeen unohdu. Berties backyard <3 Ja nyt se sitte alko myös uus elämä. No more goons! Terveellistä ruokaa ja liikuntaa. Ensinnäkin, eilen en juonu goonia. Portia vähän maistoin, mut ehkä kolme senttiä. Ajoissa nukkuun ja heräsin ysiltä ilman herätyskelloo. Normaalisti ku herään klo 11-14 välillä, paitsi jos aion rannalle. Saman tien pyörän selkään ja 15 kilsan lenkin.Sitte kaupasta terveellisesti herkkujen sijaan hedelmiä. Kyllä tämä tästä. Ehkä ihan hyvä että muutan, ku on helpompi muuttaa elämäntapaa samalla. Ja pakko sitä on muuttaa. Ei tällasta voi loputtomiin jatkaa. Oon jo alkanu haaveilla pitkäaikasen asunnon vuokraamista ja tänne asettumista. Kun tuun balilta nii meen koittaan ieltsiä, eli sitä kielitestiä mikä vaaditaan sairaanhoitajaks rekisteröitymiseen. Haluan mennä siihen vasta ku oon varma et saan tarvittavan arvosanan, koska se maksaa $330/kerta. Sitte prosessi käyntiin, rekiströityminen, sponssiviisumi ja täällä ollaan. Yläkerran mirian tuli tänne sillai, et sen kotipesä on täällä ja se matkustaa täältä käsin. Samaa oon alkanu määki suunnitteleen. Toki haluan reissata, mutta ei se hullua ois, jos löytäis kämpän ja vuokrais sen aina reissujensa ajaks. Sillo ois vähän niiku jotai pysyvää. No mut ny mennää niillä mitä on. Edelleen nautin elämästä täällä ja kun alkaa hommat hoituun, osaan käyttää juttuja täällä ja jos jotain en osaa, nii nykyään mulla on rohkeutta kysyä. Alkaa tuntuun, että mikään ei voi pysäyttää mua ku haluan toteuttaa unelmiani. Paitsi ehkä raha. Oon kotiutunu pelottavan hyvin. Enkä vissiin viäkään oo hetkeekään katunu, et oon tullu tänne. Elämä on ihmisen parasta aikaa. Ylihuomenna meen sinne sydneyyn. Kirjottelen taas ku sieltä tuun ja kun on jotain kerrottavaa uudesta, terveellisestä elämästä ja uudesta kotiseudusta parkvillessä. Ja no worries äiti, vaikka täällä jyllää jäätävät metsäpalot, lupaan pysytellä kaukana niistä. ja haista myös.